HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU

PITÄJÄNMÄKI-SEURA KÄÄNTYI KAUPUNGIN JOHDON PUOLEEN: MASKIEN JAKELUPAIKKA SAADAAN MYÖS PITSKUUN

Maskipakko tulee nyt voimaan lähiliikenteessäkin, ja monessa muussakin paikassa. Tämä koskee kaikkia muita kuin heitä jotka terveyssyistä eivät voi maskia käyttää. Syynä on tietysti koronatilanteen nopea ja merkittävä huonontuminen Helsingissä ja muissa pääkaupunkiseudun suurissa kunnissa. Varojen puute ei saa estää ketään saamasta maskia. Niitä pitää myös olla helposti saatavilla. Siksi olemmekin tehneet työtä yhdessä kaupungin More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄKI-SEURAN PYYNNÖSTÄ HELSINGIN KAUPUNKI ALOITTAA ’JALKAUTUVAN TYÖN’ KORONATARTUNTOJEN HILLITSEMISEKSI KAUPUNGINOSASSAMME

11 joulukuuta 2020 Olen viime päivinä ollut yhteydessä Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaan apulaispormestari Sanna Vesikansaan kaupungin toimista koronapandemian hillitsemisestä kaupunginosissa. Kaupunki on lisäämässä ns. jalkautuvaa toimintaa mm tiedottamisen, neuvonnan ja muiden toimien osalta. Tähän sisältyy myös maskien jakaminen vähävaraisille. Olen tuonut esiin että tämä toiminta olisi ulotettava myös Pitäjänmäen suurpiirin alueelle. Pormestari Vesikansa on More..