Avainsana: Mätäjoki
PITÄJÄNMÄKI-SEURAN AKTIIVINEN TYÖ KAUPUNGINOSAN ASUKKAIDEN PUOLESTA JATKUU MUTTA MUOTOIHIN KORONA SAATTAA VIELÄ VAIKUTTAA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022 Pitäjänmäki-seuran vuosikokous tiistaina 16 marraskuuta päätti vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta. Vuodenvaihteen yli tullaan seuraamaan koronatilannetta ja kevätkokouksessa 2022 tehdään mahdollisia täydennyksiä suunnitelmaan. Me elämme jatkuvasti merkillisiä aikoja, täällä pääkaupunkiseudulla jatkaa koronapandemia vuoristorataansa ja on taas ollut nousussa. Juuri tällä hetkellä, lokakuussa 2021, ei meihin vaikuttavia suoranaisia kokoontumis- tai toimintarajoituksia ole voimassa. On kuitenkin More..
STRÖMBERGIN PUISTO UUTEEN KUKOISTUKSEEN, KOSKI TAIMENILLE PUTOUKSEN VIEREEN – PITÄJÄNMÄKI-SEURAN OMASTADI ALOITE TOTEUTETAAN ENNENAIKOJAAN!
Strömbergin puiston ja Puropuistikon puisto- ja vesirakentamisen yleissuunnittelu perustuu voimassa olevaan asemakaavaan ja aluesuunnitelman hanke-esitykseen. Puisto peruskorjataan viihtyisäksi ja turvalliseksi kaupunginosapuistoksi. Suunnittelussa tutkitaan kalojen nousun mahdollistavan kalatien toteuttamista putouksen läheisyyteen ja muiden nousuesteiden poistamista puiston alueelta. Puiston reitistöä, rakenteita, valaistusta, kasvillisuutta ja oleskelupaikkoja uusitaan ja parannetaan. Puiston läpi kulkevaa liito-oravayhteyttä vahvistetaan. Tavoitteena on, että puistosuunnitelman More..
HIENOJA HANKKEITA PITÄJÄNMÄELLÄ OMASTADI OSALLISTUVASSA BUDJETOINNISSA – ÄÄNESTYS 6 – 28. 10.
OmaStadi äänestys alkaa keskiviikkona 6 lokakuuta ja jatkuu 28 lokakuuta saakka. Kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset voivat nettiäänestyksellä vaikuttaa siihen miten lähes 9 miljoonaa Euroa käytetään eri puolilla kaupunkia. Täällä Pitskussa on useita hyviä hankkeita ja niiden menestyminen on nyt meistä kaikista kiinni. Tässä neljä hankettamme! Lisää OmaStadista täällä Pitäjänmäellä More..
STRÖMBERING PUISTO PERUSKORJATAAN – UUSI PUROPUISTIKKO ABB:n EDUSTALLE – KALATIE TAIMENILLE PUTOUKSEN VIEREEN
Pitäjänmäen Strömbergin puisto peruskorjataan Raide-Jokerin valmistumisen yhteydessä. Samalla rakennetaan Pitäjänmäki-seuran ja Helsingin Perhokalastajien pitkään toivoma kalatie Strömbergin putouksen vierelle. Puiston yläpuolelle luodaan uusi puistoalue, Puropuistikko. Hienoa että Strömbergin puisto täällä Pitäjänmäessä nyt kunnostetaan. Nyt toteutuu jälleen kerran Pitäjänmäki-seuralle tärkeä tavoite jota on pitkään aktiivisesti edistetty. Suuri kiitos perhokalastajien Pekka Lindbladille joka on tätä meidän kanssamme More..
MÄTÄJOEN VARREN LUMIKASAT
Näin huolehtii Helsingin kaupunki Mätäjoen keväisestä vedensaannista. Jälleen kerran on kasattu valtava määrä likaista lunta Kannelmäen ja Malminkartanon väliselle aukealle. Siitä sitä sitten sulatessaan valua lorisee Mätäjokeen ja sen kautta mereen. Matkalla ilahdutetaan jokeen suurella vaivalla kotiutettua taimenkantaa. Onpahan tämäkin jonkinlainen luontoteko. Jan Furstenborg
HIENOVARAINEN PYYNTÖ – VUODEN 2021 JÄSENMAKSU?
Näin korona-aikaan kun monilla on tiukkaa emme ole aktiivisesti kysyneet jäsenmaksujen perään. Kokoontumisetkin on jouduttu jättämään väliin, niin Pitäjänmäki-päivä kuin Strömbergin leikkipuiston kevätjuhlakin. Toimintamme Pitäjänmäen ja pitskulaisten hyväksi on kuitenkin jatkunut aktiivisena. Jotta voisimme näin jatkaa toivomme että mahdollisimman moni maksaisi nyt vuoden 2021 jäsenmaksun 10 Euroa tilillemme FI3220601800006356 . Maksajan/jäsenen nimi ja yhteystieto – More..
PITÄJÄNMÄKI-SEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2020
Kuten muuallakin yhteiskunnassamme oli vuosi 2020 todella poikkeuksellinen myös Pitäjänmäki-seuralle. Kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen pysäytti Covid-19 pandemia suunnitellun toimintaamme kuin seinään. Seura joutui nopeasti hakemaan uusia painopisteitä toiminnalleen. Tavoitteena oli vaikuttaa alueemme asioihin asukkaiden, yhteisöjen ja muiden toimijoiden tarpeiden ja toiveiden puolesta. Kun kokouksia ja muita tapaamisia jouduttiin ensin rajoittamaan ja pian niistä kokonaan luopumaan More..
PITÄJÄNMÄEN STRÖMBERGIN PUISTO KUNNOSTETAAN ENSI VUONNA: EHKÄ KALAPORTAATKIN TULEVAT TAIMENTEN KUTUMATKAN ILOKSI?
Pitäjänmäen Strömbergin puisto kunnostetaan ensi vuonna – Mätäjoen kalatien rakentaminen selvitetään sen yhteydessä Näin taas kerran näyttää siltä että Pitäjänmäki-seuran OmaStadi ehdotukset käynnistävät kaupungilta muuta toimintaa. Viime kierroksella tehtiin Viinentielle jalkakäytävä. Nyt on sitten Mätäjoen taimenten vuoro – toivottavasti. Tietysti odotamme myös urheilukentän kopin uusimista. Eilen sain sähköpostin kaupungilta jonka tässä jaan kaikille.”Valitettavasti ideasi ei More..
KALATIE PITÄJÄNMÄEN STRÖMBERGIN PUTOUKSEN VIERELLÄ TOISI VAELLUSKALAT KOKO MÄTÄJOKEEN
Näin sitten valmistui kolmas OmaStadi osallistuvan budjetoinnin ehdotus. Olen kirjoittanut sen yhteistyössä Helsingin Perhokalastajien Pekka Lindbladin ja muiden aktiivien kanssa. Kuten tästä tekstistä näkee lähtee ehdotus siitä että sekä Strömbergin putous että uusi luonnonkosken näköinen kalatie mahtuvat puistoon rinnakkain. Asiantuntijoiden mukaan Mätäjoen vettä riittää molemmille ja tarvittaessa voi kaupunki laskea lisääkin. Samalla kohentuisi sekä Strömbergin More..