HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄKI-SEURAN AKTIIVINEN TYÖ KAUPUNGINOSAN ASUKKAIDEN PUOLESTA JATKUU MUTTA MUOTOIHIN KORONA SAATTAA VIELÄ VAIKUTTAA

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022 Pitäjänmäki-seuran vuosikokous tiistaina 16 marraskuuta päätti vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta. Vuodenvaihteen yli tullaan seuraamaan koronatilannetta ja kevätkokouksessa 2022 tehdään mahdollisia täydennyksiä suunnitelmaan. Me elämme jatkuvasti merkillisiä aikoja, täällä pääkaupunkiseudulla jatkaa koronapandemia vuoristorataansa ja on taas ollut nousussa. Juuri tällä hetkellä, lokakuussa 2021, ei meihin vaikuttavia suoranaisia kokoontumis- tai toimintarajoituksia ole voimassa. On kuitenkin More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU SEURA JA YHTEYSTIEDOT YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

REIMARLAN-MARTTILAN VALTAVA VESIHUOLTOPROJEKTI, ASUKASTALOHANKE, KULTTUURIYMPÄRISTÖN VAALIMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS – PITÄJÄNMÄKI-SEURA AVASI SYYSKAUDEN

Kun tapaamisia ja tilaisuuksia näyttää taas olevan vaikea järjestää koronapandemian jatkumisen takia korostuvat Pitäjänmäki-seuran muut projektit ja hankkeet. Näin todettiin kun yhdistyksen hallitus kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa eilen torstaina 5 elokuuta Marttilalaisessa puutarhassa. Toki harmittaa että toiminalle joudumme asettamaan rajoituksia mutta se ei meitä kuitenkaan lannista. Työohjelmassamme on monia hankkeita ja projekteja joissa pyrimme jatkamaan More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄEN ASUKASTALOHANKE LIIKAHTI MERKITTÄVÄSTI ETEENPÄIN YKSIMIELISESSÄ KAUPUNKIYMPÄRISTÖLAUTAKUNNASSA

Helsingin vaikutusvaltainen kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi eilen Pitäjänmäen asemanseudun kaavaehdotuksen. Kaava käsittää suojellun Asemapuiston ja siitä länteen rakennettavan uuden kerrostalo-alueen. Pitäjänmäki-seura on jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa ehdottanut että vanhan asemarakennuksen viereisellä mäellä sijaitseva kaksoisvahtitupa ulkorakennuksineen varattaisi pitäjänmäkeläisten yhteiseen käyttöön asukastalona ja pienimuotoisena kulttuuri- ja kaupunginosakeskuksena. Seuran puolesta olemmekin hallituksemme jäsenen Pirjo Kivistön kanssa käyneet asiasta useita keskusteluja, sekä More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄKI-SEURAN KIRJE HELSINGIN KAUPUNGILLE ASEMAPUISTON SUOJELEMISESTA

Pitäjänmäen asemapuisto pitää säilyttää pitskulaisten omana puistona ja lähivirkistysalueena. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tänään aluetta koskevaa kaavamuutosehdotusta joka Pitäjänmäki-seuran mielestä kaikista hyvistä tarkoituksistaan huolimatta uhkaa pilata tämän hienon kulttuuriympäristön. Pitäjänmäki-seuran hallitus käsitteli ehdotusta etäkokouksessaan tiistaina 12.4. Olemme tänään lähettäneet kirjeen lautakunnan puheenjohtajalle apulaispormestari Anni Sinnemäelle ja kaikille jäsenille, ja se on tässä nyt myös pitskulaisille tiedoksi. More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

HÄVIÄÄKÖ KANSALLISESTI ARVOKAS PITÄJÄNMÄEN ASEMAPUISTO YKSITYSTONTTIEN JA PYÖRÄBAANAN PURISTUKSESSA?

Onko kaupunki pilaamassa Pitäjänmäen perinteisen asemapuiston? Kansallisesti merkittävänä kulttuuriympäristönä suojeltu puisto hajotetaan tontteja myymällä ja leveällä fillaribaanalla pieniin osiin jos nykyinen asemakaavaehdotus hyväksytään. Lähivirkistysaluetta ei tällä seudulla enää olisi eikä puistoakaan. Suunniteltu uusi asuntoalue puistosta länteen on kannatettava kohennus Pitäjänmäen keskusta-alueelle. Ongelma onkin itse asemapuiston suunnitelmassa. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asemanseudun kaavaa tiistaina 13 huhtikuuta jonka jälkeen More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU SEURA JA YHTEYSTIEDOT YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄKI-SEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2020

Kuten muuallakin yhteiskunnassamme oli vuosi 2020 todella poikkeuksellinen myös Pitäjänmäki-seuralle. Kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen pysäytti Covid-19 pandemia suunnitellun toimintaamme kuin seinään. Seura joutui nopeasti hakemaan uusia painopisteitä toiminnalleen. Tavoitteena oli vaikuttaa alueemme asioihin asukkaiden, yhteisöjen ja muiden toimijoiden tarpeiden ja toiveiden puolesta. Kun kokouksia ja muita tapaamisia jouduttiin ensin rajoittamaan ja pian niistä kokonaan luopumaan More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT KUVAGALLERIAT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU PITÄJÄNMÄKI ENNEN YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄEN VIESTI HELSINGIN KAUPUNGILLE: ASUKASTALO OLISI NYT TOTEUTETTAVA KUN ASEMAPUISTOA LAITETAAN KUNTOON

Uutta Länsi-Helsinkiä tilaisuus kahden viikon kuluttua (27 tammikuuta 2021) kertoo kaupungin sunnitelmista myös Pitäjänmäen alueella. Keskustelun pohjaksi halusin muistuttaa kaupunkiympäristölautakunnan lähes yksimielisestä pyynnöstä kaupunginhallitukselle järjestää asukastalo tänne Pitäjänmäkeen. Kun puiston suojeltujen rakennusten omistama sijoitusrahasto tulee ne joka tapauksessa myymään on Pitäjänmäki-seura esittänyt asemarakennuksen läheisellä mäellä olevaa kaksoisvahtitupaa piharakennuksineen käytettäväksi tähän tarkoitukseen. Rakennuksen omistama rahasto voisi More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄKI-SEURA KAAVAHANKEESTA: ASUKASTALO KYLLÄ, LEVEÄ FILLARIBAANA ASEMAPUISTON LÄPI EI

Pitäjänmäki-seuran työ arvokkaan asemapuiston suojelemiseksi jatkuu. Tänään käytiin keskusteluja sekä puhelimitse että paikan päällä. Näissä haettiin ratkaisuja tämän ’valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön’ säilyttämiselle. Me emme halua että tämän kapean puiston läpi vedettäisi leveä ja nopea kevyen liikenteen ’baana’. Tavanomainen pyörätie olisi ok ja myös puistossa liikkuville lapsille ja muille jalankulkijoille paljon turvallisempi. Siellä on niin More..

HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU PITÄJÄNMÄKI ENNEN YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

PITÄJÄNMÄEN SUOJELTU ASEMAPUISTO YKSITYISEKSI ASUNTOALUEEKSI JA KEVYEN LIIKENTEEN LÄPIAJOVÄYLÄKSI? NYT KANNATTAA KATSOA KAAVAA TARKKAAN!

Pitäjänmäen Asemapuiston kaunis lehmuskuja