HELSINKI KAIKKI SIVUT PITÄJÄNMÄELLÄ TAPAHTUU YMPÄRISTÖ - LUONTO - LIIKENNE

ILOISIA LUISTELIJOITA PITÄJÄNMÄEN URHEILUKENTÄLLÄ

Tänään astui voimaan Helsingin kaupungin ja Pitäjänmäen Tarmon välinen sopimus tämän meille tärkeän urheilukentän talvihoidosta. Eikä voisi olla kauniimpaa talvipäivää!

Pitäjänmäen urheilukentän porttia avaamassa PiTa:n Tapani Ikonen. Helsingin kaupungin ja Pitäjänmäen Tarmon kesken on sovittu kentän talvisesta kunnossapidosta. Aloitteen teki Pitäjänmäki-seura joka marraskuussa järjesti urheilukentällä tapaamisen apulaispormestari Nasima Razmyarin ja liikuntapaikkajohtaja Petteri Huurteen kanssa. Mukana oli myös PiTa:n puheenjohtaja Tom Gustafsson. Seuran puolesta osallistuivat Jan Furstenborg ja Pirjo Kivistö.
Heti kun jää oli saatu käyttökuntoon alkoi kenttä täyttyä, tietysti koronarajoituksia noudattaen.

PiTa:n aktiivit aloittivat vapaaehtoisesti kentän jäädyttämisen jo päiviä aikaisemmin, ensimmäisillä pakkasilla. Kuten valvontavuorossa tänä aamuna ollut Tapani Ikonen kertoi olisi muuten saatu odottaa vielä viikko ja ehkä parikin ennen kuin jäälle olisi päästy.

Kentällä on nyt pitkin päivää oman urheiluseuramme valvonta, aamusta iltaan. Valvojien työtä helpottaa paljon kun kaikki parhaansa mukaan noudattavat koronarajoituksia.

Aloitteen sopimukselle teki Pitäjänmäki-seura kutsumalla kaupungin päätöksentekijät ja PiTa:n aktiivit yhteyseen tapaamiseen loppusyksystä. Tällöin oli vielä epävarmaa avataanko kenttää lainkaan ja kuka sitten sen hoitaa.

Kaunis kiitos PiTa:lle ja myös Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyarille ja liikuntapaikkajohtajalle Petteri Huurteelle.

Jan Furstenborg, Pitäjänmäki-seuran puheenjohtaja